Vrouw Maria veden alla

Archive for kesäkuu 2012

Leirin loppuhuipennus

Onnistuneen työpäivän lopputunneilla rov-operaattori ajoi robottikameran hylyn paapuurin puoleisella laidalla olevasta aukosta sisään. Tätä aluetta ei ole aikaisemmin kuvattu. Lastitavaran ja laivan kansipalkkien ja kansilaidoituksen väliin ei paljoa tilaa jää, mutta taitava rov-kuski onnistui kuvaamaan tilaa pöllyttämättä pohja-ainesta. Tupakkapiippuja oli valtavasti, niitä oli joidenkin pakkauslaatikoiden päällä ja aivan kuin mattona koko alueella. Yhdestä pakkauslaatikosta kurkisti yllättäen iso turska, joka on harvinaistunut viimeisten vuosikymmenten aikana pohjoisella Itämerellä. Harvinaisen hyvin säilyneestä hylystä on tullut harvinaisen kalan turvapaikka.

Kenttätutkimukset ovat tältä erää päättymässä, toivottavasti tapaamme vielä syksyllä! Jälkitöitä aletaan tehdä heti maanantaina ja päivityksiä seuraa niiden edetessä.

Written by vrouwmariavedenalla

15.6.2012 at 18:41

Kategoria(t): Yleinen

Mediatapahtuma

Keskiviikkona 13.6 tutkimusalus Muikulla vieraili Merimuseon tuki ry:n ja Museoviraston henkilökuntaa sekä eri medioiden edustajia.

 

Sukellustoiminta kiinnosti mediaa.

 

Haastateltavana tutkija Riikka Alvik.

Written by vrouwmariavedenalla

13.6.2012 at 14:42

Kategoria(t): Yleinen

Meren antimia tiistailta ja keskiviikolta

Tiistaina ruuman tynnyristä nostettuja kahvipapuja

Tynnyrin kansi tai pohja

65 cm pitkä liitupiippu

Punaruskea näyte keularuuman laatikosta

Written by vrouwmariavedenalla

13.6.2012 at 14:08

Kategoria(t): Yleinen

Mielin määrin kahvia, tupakkaa…

Seoskaasusukeltajat Ivar ja Kari valmistautuvat laskeutumaan hylylle. Oranssiin pintapoijuun kiinnitetty köysi johdattaa sukeltajat hylyn keulaan.

Tiistaina ruumasta nostettua punaiseksi värjättyä kangasta.

Tiistai-aamu valkeni tyynessä ja aurikoisessa säässä! Seoskaasusukeltajat aloittivat työpäivän videokuvaamalla ruumaa keulan lastausluukun kautta. Sieltä olisi tarkoitus nostaa myöhemmin liitupiippuja. Paineet olivat kohdillaan, kun Rami ja Kalle jatkoivat näytteenottoa ison ruumanlukun kautta – punaisesta kankaasta saatiin nyt  varsin näyttäviä näytepaloja tutkittavaksi. Aki ja Fredde kruunasivat hyvin alkaneen aamupäivän tuomalla näytteet kahdesta rikkoontuneesta ruuman tynnyristä – vaaleita kahvipapuja ja sinistä indigo-väriainetta! Uusi sukelluskierros odottaa iltapäivällä…

Written by vrouwmariavedenalla

12.6.2012 at 13:21

Kategoria(t): Yleinen

Toinen työviikko Vrouw Marialla alkoi tänään

Saavuimme Vrouw Marialla alkuillasta ja työt saatiin käyntiin. Hylyn sisätilojen kuvaaminen jatkui ja tekstiiliä sisältävästä laatikosta saatiin hieman viimevuotista parempi näyte. Image

Written by vrouwmariavedenalla

11.6.2012 at 22:27

Kategoria(t): Yleinen

Vrouw Maria – kenttätutkimusleirin ensimmäinen viikko

Alkuviikosta tuuli liikaa, joten työt hylyllä pääsivät alkamaan kunnolla vasta keskiviikkona. Kolme päivää olikin sitten tehokasta työaikaa ja tavoitteet saavutettiin hyvin. Hylyn kannella olevan romahtaneen kansihytin dokumentointi edistyi hyvin ja hylyn rikkoutuneen peräpeilin rekonstruointi saatiin alkuun. Hylyn sisätiloja kuvattiin ruumanluukkujen kautta. Hankalista kuvausolosuhteista huolimatta sisätiloista saatiin lisää tietoa ja ruumassa olevien laatikoiden ja tynnyreiden paikkoja ja laivan rakenteita on siten helpompi hahmottaa.

Hylyn kannelta nostettiin lyijyluoti, joka oli odotettua huomattavasti suurempi ja painavampi. Nostosta tulikin paljon päänvaivaa ja useita sukelluskertoja muodostanut operaatio. Luodin viereltä nostettiin narusta punottu ”liina”. Ison ruumanluukun kautta pystyttiin ottamaan näytteitä kolmesta tynnyristä, jotka ovat edelleen alkuperäisillä paikoillaan.  Kaiken kaikkiaan erittäin onnistunut viikko! Nyt olemme matkalla Hankoon ja sieltä viikonlopuksi kotiin. Työt jatkuvat jälleen maanantaina!

Written by vrouwmariavedenalla

8.6.2012 at 15:40

Kategoria(t): Yleinen

Videota lastiruumasta

Video: Kari Hyttinen

Written by vrouwmariavedenalla

8.6.2012 at 15:19

Kategoria(t): Yleinen